Hapankorupu testattiin. Se ei ollut lainkaan kuin suomalainen lähikaupan hapankorppu. Oli sen sijaan paljon parempaa ja maukkaampaa. Sitä pystyi syömään helposti ilman päällysteitä tai levitteitä.
Jos siis japanilaisten voi jollain tavalla sanoa hapankorpun pilanneen, on se tekemällä siitä tavaratalojen makoisan ja kenties-terveellisen luksustuotteen. Nyt yksi pienen rieskan kokoinen hapankorupusiivu maksaa pari sataa jeniä (melkein kaksi euroa).
Tänään oli hieno, joskin jälleen kävelyntäyteinen päivä. Kuten Juha jo mainitsi, Ghibli-museo oli hieno. Omassa rankingissani museo sijoittuu Japanin nähtävyyksien kärkeen, oikeastaan jopa kaikkien aikojen suosikkipaikakseni. Toista kertaa museossa tuskin tulee kuitenkaan käytyä – museossa vierailu useammin kuin kerran on museon omien sääntöjen mukaan kiellettyä, joten kyseessä on todellinen once in a lifetime -kokemus. Miyazaki on muutenkin säätänyt museossa käyntiin melkoisen tarkat säännöt, mutta nämä epäilemättä parantavat kokemusta. Mahtavaa oli, ja tavaraa tarttui matkamuistopuodista mukaankin. Ghibli-museon jälkeen jokainen hajaantui hiljalleen omille teilleen.
Omalla harharetkelläni epäonnistuin jo toistamiseen Tokion geokätköjen etsimisessä, ja tämän jälkeen käytin aikaa kaupoissa ja kaduilla harhailuun. Kauppojen ylitarjonta iskee vasten kasvoja Tokiossa oikestaan heti, kun kävelee ovesta ulos sopivalla alueella. Varsinkin houkuttelevia ravintoloita ja kuppiloita on muutaman metrin välein, eivätkä pienet kirja- ja peliputiikit jää paljoa jälkeen. Erityisesti Book Off -ketju on saavuttanut porukan suosion laajoilla 105 jenin (noin 80 eurosentin) mangahyllyillään. Löytöjä tulee tehtyä, mutta toisaalta minkäänlaisen kokonaiskuvan saavuttaminen tarjonnasta tai kaupungista kokonaisuudessaan on mahdoton tehtävä. Tokion metropolialue on olemukseltaan yhteenkasvanut sumppu miljoonakaupunkeja, ja koostuu loputtomien juna-asemien ympärille keskittyneistä liikekeskuksista ja näiden välisistä lähiöistä. Toisaalta täällä viihtyy, toisaalta ei.
Tämän päivän herkullisin bongaus oli varmaankin pieni metsäpolun henkinen kävelykuja keskellä vilkkainta Shinjukua. Vain kymmenen metrin päässä on värivalojen ja väenpaljouden täyttämä alueen pääkatu, mutta talojen takaseinien väliin rakennetulla vehreällä kujalla sitä ei edes aavista. Japania kuvataan tyypillisesti vastakohtaisuuksien maaksi, ja suurkaupungissa vastakohdat sen kun tiivistyvät. Näin tänään myös Franz Kafkan teoksiin perustuvan animaatio-DVD:n, Aladdin-tunnusmusiikkia ovellaan soittavan arabiteemaisen kapakan, ja valtavan määrän pikkuruisia pikkutarkasti hoidettuja puutarhoja. Mitä täältä ei löydy, ei löydy mistään. Noin 3 miljoonan asukkaan Osakassa alkaa tämän jälkeen olla sympaattisen pikkukaupungin viehätystä.
Telkkarissa sanotaan “Eeeeeee…”.
Japanialaiset viihdeohjelmat ovat jokin televisioviihteen äärimmäinen evoluutio, johon muu maailma tulee ehkä joskus päätymään.
Kävimme katsomassa museon ja ennätimme jo takaisin Shinjukuunkin. Museo oli kerrassaan hieno, vaikkakin jonkin verran pienempi kuin odotin. Sen sijaan näyttelyesineet – etenkin museon oma filmipätkä – olivat hyvin kiehtovaa ja hauskaa katsottavaa, ja ylimmän kerroksen museokaupat täynnä kaikenlaista houkuttavaa ostettavaa.
Palatessamme kävimme läheisessä Kinokuniyan leipomokaupassa ostamassa leipää, ja kas vain, mitä sieltä löytyi! Kuvista krediitit Jukalle.
Ostin yhden hapankorupun iltapalaksi, eli pääsemme vielä tänä iltana testaamaan, että millä kaikilla tavoin japanilaiset ovat onnistuneet leipämme pilaamaan.
Tänään torstaina vuorossa on kauan odotettu vierailu Ghibli-museossa Mitakassa. Menemme paikalle heti ovien auettua ihmettelemään Hayao Miyazakin museovision toteutumista. Kuvia paikalta ei saa, koska kuvaaminen on kielletty; Miyazaki haluaa, ettei kukaan tuhlaa museossa aikaansa valokuvien ottamiseen vaan keskittyy kokemaan itse ainutkertaisia kokemuksia.