Hätäisen Hiroshiman-päivän jälkeen vietimme nyt pitkän ja nautinnollisen hitaan aamun. Lähdimme liikkeelle Weekly Mansionista vasta puolen päivän jälkeen.
Matkaseurueemme on siis gonahtamassa. Onneksi heti tämä jälkeen päästiin siirtymään uuteen kohteeseen, jossa seurue oli taas paljon virkeämpi. –Tuure
Heti ensi alkuun ajelimme metrolla Shinsaibashiin. Emme suunnanneet tällä kertaa kauppoja kohti, vaan kävelimme muutaman korttelin päässä Daimaru-tavaratalosta sijaitsevan saman firman pääkonttorin luokse ja astelimme muina miehinä sisään sen pääovista. Kukaan ei yrittänyt pysäyttää meitä tai tiedustella asioitamme, kun kävelimme hisseille ja nousimme kolmanteen kerrokseen. Siellä nimittäin sijaitsi jostain syystä Suomen Osakan kunniapääkonsulaatti.
Suomen tasavalalan kunniapääkonsuli Osakassa
Astuttuamme ulos hissistä ystävällinen japanilainen sarariiman ohjasi meidät perille kunniapääkonsulaattiin – eli toimistokerroksen nurkkaan rajattuun kahden huoneeseen ja niiden ulkopuolelle rajattuun palaan eteisaulaa.
Siellä tapasimme konsulaatin suomalaisen virkamiehen. Ikiaikaisten sosiaalisten refleksien pakottamana juttelimme hänen kanssaan Japanin säästä. Vapauttavan sananvaihdon jälkeen hoidimme todellisen asiamme, eli äänestimme ennakkoon eurovaaleissa. Emme nimittäin olisi palanneet Suomeen varsinaiseksi äänestyspäiväksi, joten tämä oli ainoa tilaisuutemme suorittaa kansalaisvelvollisuutemme suoraselkäisesti.
Koska jonoa ei ollut lainkaan, saimme äänemme annettua sutjakasti ja olimme jo hetken päästä lähdössä jatkamaan lomamatkailua. Poistuessamme paikalle saapui vielä yksi suomalainen äänestäjä. Paikalla oli siis silloin valtava kuuden hengen suomalaiskeskittymä! Näin suuri suomea puhuvien ihmisten joukko sai päämme liki pyörälle, mutta löysimme silti takaisin ulkoilmaan päätymättä eksymään Daimarun vääriin nurkkiin.
Ulkona Tuure erosi porukasta. Hän oli sopinut ottavansa yhteyttä johonkin kaveriinsa.
Tuure Amerikamurassa
Suuntasin siis Amerikamuraan. Tarkoituksena oli etsiä jostain paikka, jossa istua ja irkata, sekä tavata eräs tuttu, joka oli samaan aikaan matkoilla samalla seudulla. Ennen kuin löysin irkkaamiseen sopivan kahvilan, kävin läpi muutaman levykaupan. Niitä Amerikamurassa näytti riittävän, joskaan en ehkä ollut aivan kohderyhmässä. Näytti siltä, että levykaupat keskittyivät pitkälti amerikkalaiseen pop-musiikkiin. Myös vaatekauppoja ja muuta teemaan sopivaa oli runsaasti ympäristössä. Näin myös jonkinlaisen wrestling-näytöksen. Näytös oli hämmentävä. Puistossa oli kehä, siellä hölmöjä muka mätkimässä toisiaan ja ympärillä oli muita hölmöjä katsomassa.
Amerikamura
Poistuin hölmöjen luota etsimään ruokaa. Löysinkin etsimäni okonomiyaki-paikan, jota joku paikallinen oli irkissä suositellut. Okonomiyaki oli maukas, mutta samalla myös uusi kokemus. Valmistusmenetelmä oli melko kiinnostava. Edessä oli kuuma levy, johon kokki kaatoi eri aineksia sekaisin, ja lopulta valmiina oli jonkinlainen kaalimunakas erilaisilla mausteilla. Kokeilin okonomiyakin kanssa myös japanilaista olutta, joka maistui siltä miltä lagerit yleensäkin.
Okonomiyaki valmistumisensa puolivälissä
Kuten sanoin, kesti melko kauan ennen kuin löysin sopivan paikan istumiselle ja irkkaamiselle. Valitettavasti en kuitenkaan saanut irkitse yhteyttä kaveriin, joten tapaaminen jäi väliin. Tulin kuitenkin nähneeksi Osakan tiettävästi isoimman manga-, anime-, peli- ynnä muun otakuroinan putiikin. Kyseessä ei (pääosin) ollut Tokion Akihabaran otakuputiikkien kaltainen fanservice-kauppa, vaan rehellinen nörttiputiikki, jossa oli esillä mm. huima valikoima figuureja. Kaupan yläkerrassa oli meidokahvilan kehittyneempi olomuoto: Mother Cafe. Meidot siis oli korvattu äidillisillä naishahmoilla. En tiedä, mitä kaikkea konseptiin kuuluu, mutta kahvi oli ihan OK, ja irkkaus onnistui.
Sieltä jatkoin läpi Amerikamuran kohti Osakan pääkauppakatua. Matkalla tuli vastaan mm. goottikauppa ja hassu hotelli. Gootikaupan lavasteet olivat melko vakuuttavat. Sisään mentiin narisevasta portista, ja myyjällä oli päällään asiaan kuuluvat releet. Hassu hotelli tuli vastaan myöhemmin. Sen julkisivu oli kummallisessa suunnassa, ja näytti suorastaan asumattomalta.
Jännittävän näköinen hotelli
Pian törmäsinkin muuhun porukkaan, ja jatkoimme Juhan kuvaamissa merkeissä.
Sillä välin toisaalla
Tuuren tutustuessa japanilaisen amerikkalaisuuden ihmeisiin me muut kävelimme jälleen pitkin Shinsaibashi-sujin kauppakujaa. Juhan kengät olivat alkaneet olla sekä liian raskaat että kuluneet Japanin matkustamiselle, joten hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja metsästi itselleen kenkäkaupan. Sopiva sellainen löytyi melko lyhyellä hakemisella.
Hyvän internet-valmentautumisen johdosta kenkäostokset sujuivat hyvin. Juha käveli sisälle kauppaan, ja nappasi itselleen ensimmäisen myyjän. Hän ilmoitti tälle, että häneltä puuttuivat ”wookingu shuusu”. Myyjä arvasi välittömästi että mitä asiakas tarkoitti, ja ohjasi asiakkaansa oikealle hyllylle. Tarjolle tuli kuitenkin vaelluskenkiä, eikä kesäiseen säähän sopivampia kevytkenkiä. Pienen sanojen hakemisen jälkeen Juha sai välitettyä toiveensa kevyemmistä kengistä sanoilla ”motto… light?” (enemmän… lightit?).
Toinen Juhalle esitelty hylly sisälsikin sitten lähes höyhenenkevyitä ja hyvin ilmastoituja kävelylenkkareita, ja ongelmaksi jäi enää oikeankokoisen kengän löytäminen. Juhan keskikokoiset suomalaiset jalat kun olivat japanilaisella standardilla kovin isot. Myyjä katosi viideksi minuutiksi takahuoneeseen etsimään isoja kokoja ja toi sitten muutaman eri mallin tarjolle. Pirteän oranssit Adidakset kelpasivat ja pääsivät onnellisen uuden omistajansa jalkoihin.
Matkaa jatkettiin nyt (ainakin Juhan osalta) paljon keveämmissä tunnelmissa. Päädyimme harhailemaan Dootonboorissa, joka oli vähän Nambasta sivussa oleva tunnettu nähtävyyskatu. Dootonboori oli täynnä pikkuravintoloita, hienoja pääpatsaita ja hupaisaa engrishiä. Nähtyämme kaiken oleellisen päätimme paikata nälkämme kadunvarrelta löytyneestä pizza- ja pastaravintolasta.
Ravintola oli niin täynnä, että jouduimme odottamaan hetken pöydän saantia. Kun pääsimme istumaan, meille tarjottiin oitis eteemme englanninkielinen menu. On aina mukavaa, että ravintola on ainakin varautunut ulkomaisiin asiakkaisiin. Selasimme menua läpi muutaman hetken ja päätimme testata, millaisia paikalliset pizzat olisivat. Jälkiruoaksi päätimme hemmotella itseämme taas vaihteeksi japanilaisilla ihmejäätelöannoksilla.
Jouduimme kuitenkin odottamaan asiakaspalvelua hetken aikaa, sillä tarjoilijan hermot olivat jo kypsyneet omituisten gaijineiden kanssa asioimiseen ja hän oli kadonnut jonnekin taka-alalle (vaikka kommunikoimme parhaamme mukaan rikkoinaisella japanillamme!). Neitokaisen sijaan meitä palvelemaan tulikin sitten iso mies, joka oletettavasti paikan kokki. Hän jutteli meidän kanssamme vähän niitä näitä tilauksia kirjatessaan, ja tuntui olevan tavanomaista kiinnostuneempi kun kuuli meidän olevan suomalaisia…
Koettuamme pizzat (olivat vähemmän täytettyjä, mutta laadukkaammilla täytteillä kuin suomalaiset) ja jäätelöt (luksusta, mutta kuitenkin lähinnä vain hupsusti höystettyjä jäätelöannoksia) ja mentyämme maksamaan selvisi kokin kiinnostuksen syy. Hän alkoi lasketella meille japaniksi pitkää juttua Japanin laivastohistoriasta. Paljastui, että hän oli innokas sotalaivaharrastaja – eritoten 1900-luvun alun alusta, jolloin kuulu japanilainen amiraali Toogoo pisti koko Venäjän laivaston palasiksi ja pakotti venäläiset tuomaan Itämeren laivastonsakin mukaan rähinään. Tämä ymmärtääksemme oli auttanut meitä suomalaisia suuresti jossain välienselvittelyssä, ja tämän takia kokki koki suurta sielunveljeyttä meihin. Poistuessamme hän toivotti meille hyvää taisteluonnea Venäjää vastaan.
Palasimme ruokailun ja historialuennon jälkeen takaisin Namban suuntaan ja yritimme käydä tutustumassa Namba Hipsiin, paikalliseen maamerkkipilvenpiirtäjään ja viihderakennukseen. Olisimme jääneet pelaamaan pachinkoa, mutta pachinkohallin suunnaton meluisuus yllätti meidät (hallissa on äänekkäämpää kuin länsimaisessa konsertissa!), ja mikä vielä pahempaa, siellä oli menossa jokin erityistapahtuma, joka mutkisti pachinkon sääntöjä entisestään. Emme ymmärtäneet edes pelin perussääntöjä, joten kynnys lähteä pelaamaan kävi aivan liian suureksi. Harhailimme sen sijaan Tsutayan kirjakaupan kellarin otakuosastoille, missä Tuuren kännykkä alkoi soitella meille häläreitä.
Sitten taas yhdessä muualla
Joo. Lainakännykässä ei ole automaattista näppäinlukkoa. –Tuure
Riittävän pitkän häläriheittelyn ja takaisinsoittelun jälkeen saimme Tuuren kiinni ja ryhmämme kasaan. Yritimme etsiä jonkin aikaa viskibaaria, jotta voisimme kokeilla japanilaisia viskejä (silloiseen aikaan maailman parhaita), mutta ajankohta oli liian aikainen sellaiseen ja sen sijaan päädyimme vain pelihalliin. Kokeilimme muun muassa Taiko no Tatsujinia, Pop’n'musicia, Guitar Freaksia ja Drum Maniaa, ja rakastimme niitä kaikkia.
Viskibaari, tai sitten ei
Kun kello kävi yli kuuden, poistuimme pelihallista takaisin kadulle ja suuntasimme takaisin aiemmin kulkemaamme reittiä. Olimme nimittäin nähneet aiemmin yhden viskibaarin, joka vain ei ollut vielä ollut silloin auki. Se oli piilotettu tunnelmallisesti ja hankalasti kellariin – ulkona luki vain informatiivisesti ”Scotch Bar”. Astelimme varovaisesti sisälle, ja yllätykseksemme huomasimme, että koko baari oli aivan tyhjä. Edes baarimikkoa ei ollut paikalla.
Pällistelimme paikoillamme hetken ja huusimme sitten äänekkäästi ”shitsureishimasu” – ja melkein saman tien takahuoneesta säntäsi paikalle hätäinen täti. Täti huitoi meitä käsillään ja ei selkeästi ollut ottamassa meitä mielihyvin vastaan. Hetken päästä ymmärsimme, että kyseessä oli hostess-baari, ja että meidän ei todellakaan tulisi olla siellä. Pyysimme siis anteeksi ja poistuimme katutasoon.
Viskibaarissa oli turhan korkea palvelutaso :( Onneksi Tokiosta löytyi ihan oikeitakin viskibaareja :) –Tuure
Taas erillään
Tämän vastoinkäymisen jälkeen ryhmämme hajosi jälleen. Tuure päätti lähteä takaisin Weekly Mansioniin lepäämään, Olli ja Jukka kaipasivat takaisin kolikkopelaamaan, ja Juhalla oli taas vielä monta nähtävyyttä katsottavana. Kyseessä oli sentään viimeinen kokonainen päivä Osakassa, ja se tuli käyttää hyvin!
Juhan iltaseikkailut
Ajelin ensin metsolla Shitennoojin temppelin tuntumaan. Temppelin läheiset myymälät ja matkamuistopuodit olivat jo menneet kiinni, mutta itse temppelialue oli onneksi auki. Sielläkin tosin harhaili vain muutama satunnainen japanilainen vanhus ja koirantaluttaja iltakävelyllä. Temppeli oli sentään kohtuullisen komea, ainakin riittävä nähtävyys viimeisen päivän ilta-ajelun välietapiksi.
Shitennoojista takaisin metrolle ehdittyäni lähdin aivan toiseen suuntaan, merenrannan Osaka Bayhyn. Siellä sijaitsee muun muassa suuri maailmanpyörä ja Osakan maailmankuulu akvaario. En vieraillut kummassakaan, mutta sen sijaan läheisestä kauppakeskuksesta löysin jotain, mitä olin jo monta päivää kaivannut – pinssiautomaatin! Olin kerännyt koko matkan ajan 100 jenin pinssejä eri nähtävyyksistä, mutta Osakan pinssiautomaatteja en ollut löytänyt tätä ennen yhtäkään. Ostin oitis viisi pinssiä puuttuvia päiviäni paikkaamaan.
Sitten vähemmän erillään
Kun Juha oli palaamassa takaisin Weekly Mansioniin, hän törmäsi kadulla Tuureen. Tuure oli nimittäin päättänyt lähteä iltakävelemään Osakan linnalle. Lyhyen sananvaihdon jälkeen Juha päätti liittyä seuraan, ja molemmat suuntasivat kohti linnaa ympäröivää puistoa.
Osakan linnan muuri heijastuilee
Kävelimme pimeän puiston halki ja nappasimme automaatista ravintolisäksi mystisiä japanilaisia energiapatukoita ja juotavaa. Vaikka nykyinen Osakan linna olikin vain halpa betonikopio alkuperäisestä, oli linnan muurien ja vallihautojen ohi kiemurteleminen ja linnan juurelle pääseminen edelleen melkoinen urakka. Hyökkäävällä armeijalla ei olisi ollut helppoa. Lopulta pääsimme linnan juurelle ja totesimme sen yövalot mitä mainioimmiksi. Jossain lähistöllä jokin japanilainen seurue lauloi onnittelulaulua syntymäpäivänsankarille.
Palasimme takaisin toista reittiä, ja tapasimme Linnan syrjäisemmällä takapuolella yhden jännimmistä Japanin-näyistämme tähän asti – valtaisan japanilaisen pussikaljaporukan! Satakunta teiniä oli kerääntynyt huonosti valaistulle puistonsyrjälle. Osa makoili jo nurmikolla maassa ympärikännissä. Kiersimme porukan varmuuden varalta vähän kauempaa ja jatkoimme puistotietä pitkin pois. Jälleen yksi yhtäläisyys suomalaisten ja japanilaisten välillä bongattu!
Paluumatkalla alkoi valitettavasti sataa vettä. Onneksi sade jäi vain tihkuksi, ja alkoi vasta melko lähellä hotellia. Löysimme paluumatkalla kaikenlaista mielenkiintoista, kuten tarkkaan muurattuja luksusasuntoja ja – tadaa – ensimmäisen olutautomaattimme. Se oli kätketty luksustalojen katveeseen, mutta kuitenkin julkisesti saataville. Automaattia toki piti testata, joten mukaamme tarttui viimeisen Osakan-illan kunniaksi pullollinen juhlajuomaa.
Kyseessä oli hämmentävästi lasipullo. Se kuitenkin kesti automaatin rasitukset kunnialla. –Tuure
Loppuilta kului laiskasti siivoillessa ja tavaroita järjestellessä. Suuremman osan ajasta käytimme asuntoon kertyneiden ruoka- ja juomatavaroiden kuluttamiseen ja rentoutumiseen. Osakan-osa matkasta alkoi olla ohi, ja se oli jo kuluttanut voimiamme varsin ansiokkaasti.