Alun perin tarkoitus oli mennä tänään Hiroshimaan, mutta koska edellisen illan säätiedotteen mukaan Hiroshimassa sataisi 60% todennköisyydellä, päätimmekin sen sijaan tehdä perjantaille suunnitellun junaseikkailun vuorokautta aiemmin. Mukaan lähtivät lopulta vain Juha ja Olli – Tuure oli kipeä ja Jukka kaipasi välipäivää.
...ja junaseikkailu siitä sitten tulikin!
Alla koko junaseikkailu interaktiivisena Google-karttana. Karttaa pystyy vierittelemään ja zoomailemaan vapaasti. Matkat on värikoodattu ajan mukaan; mitä tummempi reitti, sitä myöhempänä osana päivää se ajettiin.
Näytä Junaseikkailu Japanissa 28.5. suuremmalla kartalla
Seikkailuretkikuntamme varustettiin normaalivarustuksen lisäksi yhdellä miniläppärillä ja Tuuren videokameralla, ja se lähti liikkeelle Osakan perusleiristä klo 07:45. Ensimmäinen haaste oli oosakalaisen aamuruuhkan selvittäminen. Kohtasimme ruuhkan urheasti, ja se paljastuikin yllättävänkin lempeäksi vastustajaksi – maanalaiset tunnelit vetivät hyvin, emme joutuneet seisomaan turhia, ja mahduimme helposti sisään sekä metroon että JR:n lähijunaan.
Huomionarvoinen seikka tosin on, että JR:n lähijuna oli kolme minuuttia myöhässä. Kaikki lukemamme japanilaista kulttuuria ihannoivat artikkelit ja matkaoppaat ovat aina väittäneet, että junat ovat poikkeuksetta ajallaan. Juha koki itsensä katkerasti petetyksi.
Retkikuntamme ensimmäinen kaukojunayhteys oli rutiininomainen Hikari-shinkansen Shinosakasta Nagoyaan. Nagoyassa vaihdoimme ensimmäiseen kiinnostavampaan matkavälineeseen – Shinano-nimiseen “wideview”-junaan, joka muistutti kovasti suomalaista Pendolinoa, jonka joku oli keksinyt ehostaa isommilla ikkunoilla. Ajoimme sen kyydissä syvälle Japanin Alpeille, Shiojirin kaupunkiin asti. Matka kesti liki kaksi tuntia ja rata nousi korkeimmillaan kilometrin korkeuteen. Varhainen lähtö pääsi vaivaamaan maisemien katselua, sillä Juha nukahteli alkumatkasta ja Olli loppumatkasta.
Shiojirissa vaihdoimme naapurikaupunkiin Okayaan kiitävään Asuza-junaan (sekin Limited Express -luokkaa, mutta tavallisilla ikkunoilla). Vaikka olimmekin korkealla vuorilla, tämän yhteyden näkymät olivat kovin tylsiä; Okaya ja Shiojiri ovat kasvaneet niin hyvin kiinni, ettei ulkona näkynyt kuin tavanomaista japanilaista esikaupunkialuetta. Juha joutui viettämään tästä junamatkasta liki puolet vessassa. Matka kesti kahdeksan minuuttia.
Shiojiri ja Okaya olivat päivän matkasuunnitelmamme kauimmaiset kohteet. Ne sijaitsevat Naganon prefektuurissa, suunnilleen keskellä koko Honshuun saarta. Okayan vaihto – kuten kaikki vaihdot tähän asti – oli ajoitettu riittäväksi vain juoma-automaatilla pysähtymiseen ja seuraavaan junaan siirtymiseen. Seuraava juna oli tällä kertaa Japan Railin paikallisjuna, jolla aloimme palailla takaisin shinkansenin raiteita päin.
“Hiljalleen” on avainsana, sillä paikallisjunalla kesti matkansa kulkemiseen pidempään kuin Shinanolla, vaikka matkaa se ehti tehdä vain puolikkaan. Ainakin kahden eri koulun oppilaat käyttivät samaa junaa koulumatkoihinsa – ja olivat jostain syystä päässeet jo koulustakin, keskellä päivää – joten sisään lappoi aalloittain äänekkäitä ja pirteitä natiivilapsia matkaa piristämään. Vaikka matka kulkikin kaupunkialueiden läpi, myös näköaloja riitti, sillä kaupungit päättyivät tällä puolella Japania äkkijyrkkiin metsän kattamiin kukkuloihin. Tällä reitillä näkyi lumihuippuisiakin vuoria – olimme ehtineet jo tottua siihen, että Japanissa runsaan kilometrin korkuisetkin nyppylät ovat täysin rehevän kasvillisuuden peittämiä, joten tämä peräti yllätti.
Jäimme pois junasta Iida-kaupungin (väkiluku: noin Oulu) pysäkillä, ja pidimme hyvin ansaitun runsaan tunnin lepotauon. Lyhyt kävelymatka Iidan keskustassa aiheutti kuitenkin suuren pettymyksen; kaupungin ravintolat olivat viettämässä siestan kaltaista taukoa, ja olivat lakanneet palvelemasta asiakkaita päivän ajaksi. Onnistuimme onneksi saamaan ravintoa kadun varteen pysäköineeltä pakettiautonsa tavaratilasta takoyakia (mustekalatäytteisiä taikina-salaattipalloja) kokkaavalta japanilaiselta sedältä.
Koska aikaa oli vielä runsaasti, seuraavaksi vierailulistalla oli paikallinen ruokakauppa. Se ei osoittautunutkaan miksikään mitättömäksi nurkkakaupaksi, vaan isoksi ja paljolti suomalaisia kauppoja muistuttavaksi marketiksi. Hankimme sen leipätiskiltä uusia jännittäviä leipäkokemuksia; vaahterasiirappipullan, juustoleivän, ja japanilaisen halpispullan, jotka kaikki todettiin rahanarvoisiksi kokemuksiksi.
Iidalaisia eväitä - piristävä pulla ja purkki Pomon Sateenkaarivuoristokahvia
Sitten palasimmekin takaisin asemalle, ja nousimme junan kyytiin. Tämä seuraava juna, nimeltään Inaji, oli taas “wideview”-tyyppinen, ja sen reitti kulki takaisin shinkansenin radalle poikkeuksellisen hienoa reittiä pitkin. Seurailtuaan jonkin aikaa Iidan esikaupunkialueita rata nimittäin puikahti keskelle metsää, ja mukaili sitten Tenryuugawa-joen reittiä korkealla sen penkalla. Reitti tarjoili niin paljon ihastuttavia näkyjä, että alun perin Ollin suunnittelemat päiväunetkin taisivat jäädä väliin. Videokamera oli kovalla kulutuksella.
Ikkunakuvaa Inajista ennen kuin pääsimme joen varrelle
Inajissa opimme lopulta optimoimaan paikkamme näköalojen maksimoimiseksi; toinen istui toisella, toinen toisella puolella käytävää.
Pääsimme takaisin luotijunaradan varteen auringon ollessa jo laskiessa. Viimeisten kymmenien kilometrien aikana kuulimme ukkosenkin jyrähtelevän, joten päivän tähän asti hyvä matkasää tuntui olevan lopussa. Juha ylipuhui kuitenkin Ollin vielä pienelle kiertomatkalle – pistäytyminen sadan kilometrin päässä Shizuokassa nimittäin aiheuttaisi sen, että päivän junamatkan yhteenlaskettu pituus ylittäisi megametrin, eli 1000 kilometriä! Tämä oli sen luokan saavutus, että se piti ehdottomasti toteuttaa. Laiturilla huomasimme, että seuraava Hikari-shinkansen Tokion suuntaan itse asiassa lähtisikin alle kymmenen minuutin päästä. Siispä kiiruhdimme odottamaan sitä.
Pikaisen vaihdon järkevyys alkoi mietityttää heitä vasta siinä vaiheessa, kun shinkansen oli matkannut jo yli tunnin ajan – eihän pysähdyksettömältä yli 200 km/h matkaavalta junalta pitäisi mennä näin pitkään sadan kilometrin kulkemiseen!
Olli kaivoi esiin Lonely Planet Phrasebookinsa, ja hetken kertaamisen jälkeen kysyi asiaa naapuripenkin japanilaiselta rouvalta. Rouva vastasi, että juna pysähtyisi ihan kohta Shinyokohamassa.
Hälytyskellot alkoivat soida teekkareiden päissä, ja Juha tarkasti pahat ennakkoluulonsa todeksi kämmentietokoneeltaan – kyllä, he olivat saapuneet Tokion metropolialueelle. Hikari oli ehtinyt jo ajaa hujauttaa ylimääräiset 150 kilometriä Shizuokan ohi.
Hups, matka taisi mennä vähän pitkäksi.
Päätimme hyvittää pienen lipsahduksemme kävelemällä Shinyokohaman aseman ulkopuolelle ja filmaamalla videokameralla kuvaa kaupungista. Sitten ostimme paikallisesta lahjapuodista Yokohama-brändättyjä tuomisia Osakaan jääneille kumppaneillemme, ja lähdimme nuokkuvalle ja myöhäiselle paluumatkalle takaisin kotikaupunkiimme. Pääsimme takaisin Weekly Mansion Osakaan vasta täpärästi perjantain puolella – viimeisellä mahdollisella metrolla.
Paluumatkan aikataulut tarkastimme *huolella*.