Eilen erosin muusta porukasta, sillä olin jo nähnyt Uenon puiston, Tokion lipaston ja Akihabaran. Olin eilisellä Ghibli-reissulla poiminut sattumalta Mitakan rautatieasemalta mukaan paikallisen rautatiemuseon esitteen, ja sinne eilen suuntasin. Rautatiemuseo sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Tokion pohjoispuolella Omiyassa. Tarkoituksena oli käydä lisäksi Yushukan-museossa ennen suuntaamista parikymmentä kilometriä Tokion eteläpuolelle Kawasakiin katsoman Revelations 3-rokkiklubia ja japanilaista keikkakulttuuria yleensä.
Rautatiemuseo oli hienommasta päästä näkemiäni, joskaan kalusto ei ollut ihan yhtä erikoista kuin Pietarissa. Esillä oli Japanin rautateiden historia alkuvaiheista nykypäivään. Valitettavasti suurin osa teksteistä oli vain japaniksi, joten ymmärrys historiasta jäi hiukan vähäiseksi. Museossa ei ollut pelkästään staattisia näyttelyitä, vaan monet junista olivat ilmeisesti ainakin jonkinlaisessa käyttökunnossa edelleen, ja aika-ajoin niiden toimintoja esiteltiin yleisölle. Vaikutti olevan suositua.
Shinkansen 200 esittelee valojaan ja kytkintään
Museo näytti myös olevan suosittu kohde koululaisvierailuille. Pahin koululaisruuhka tosin oli jo hajaantumassa, kun alkuiltapäivästä saavuin paikalle, mutta kyllä pieniä ja nopeita ihmisiä silti riitti häiriöksi asti visiitin alkuvaiheessa. Ajan myötä koululaismäärä väheni, eikä museon päädemonstraation (myöhemmän semmoisen) tungosta enää ollut.
Ehkä hämmentävin kokemus museossa olikin suuren höyryveturin 360 asteen pyöräytys kääntöpöydällä höyrypillin vihellysten säestyksellä. Kääntönopeus oli kovin hidas, mutta esitys oli silti varsin vakuuttava. Koitan myöhemmin saada videon esityksestä nettiin.
Yleiskuva rautatiemuseosta
Kalustonäyttelyn ja demonstraatioden lisäksi museossa oli myös arkisto, jossa oli esimerkiksi vanhoja JR:n aikataulukirjoja ja muuta paperimateriaalia. Lisäksi oli jonkinlainen varaston ja näyttelyn yhdistelmä, jossa oli runsaasti materiaalia ilman mitään esitteitä. Varastontapaisen avaaminen tällä tavoin yleisölle on mielestäni oiva veto.
Varastontapaisessa esittelytilassa oli materiaalia muualtakin kuin Japanista
Rautatiemuseossa vierähti aikaa sen verran että Yushukan jäi perjantaina väliin. Ajoin rautatiemuseolta junalla Shinjukuun ja soitin muulle seurueelle kysyäkseni, onko keikalle muita lähtijöitä. Kuulin että osa seurueesta oli hukassa ja loput eivät olleet kiinnostuneita. Jatkoin siis Shinjukusta noin kello 18 kahdella junalla n. 20 kilometriä etelään Kawasakiin. Tai yritin jatkaa. En nimittäin mahtunut ensimmäiseen laiturille tulleeseen Kawasakin-junaan vaihdettuani Shinagawassa. Lisäksi eksyin hieman Kawasakissa, ja saavuin keikkapaikalle melko reilusti myöhässä. Ilmeisesti tapahtuma oli kuitenkin alkanut ajallaan kello 18:30, sillä jokin bändi oli jo lavalla soittamassa.
Tähti klubin katossa
Keikkapaikka oli Club Citta, joka on ilmeisesti paikallisen La Cittadelle-kauppakeskuksen yhteydessä sijaitseva konserttisali. Paikan kattoa koristaa varsin suuri valotrussitähti. Itse tapahtuma taas oli Revelations 3. Englanninkielistä ennakkotietoa ei bändilistaa lukuunottamatta juuri löyytynyt – onneksi joku matkaseurueesta ylipäänsä löysi koko tapahtuman Last.fm:n keikkalistalta.
Keikkajärjestelyt olivat suomalaisittain hämmentävät. Keikkapaikan lattiassa oli kiinteästi asennettuja pehmustettuja mellakka-aitoja, järjestyksenvalvojia ei ollut, eikä myöskään narikkaa. Yleisöä oli paikalla muutamia satoja, ja paikka näytti melko tyhjältä. Myyntipöydiltä löytyi suht. halpaa metallimusiikkia ja erilaista asiaankuuluvaa tilpehööriä, mutta en innostunut ostoksille. Valitettavasti mistään paikan päältä ei saanut korvatulppia, ja olin juuri matkaa ajatellen tyhjentänyt omat tulppani pois takin taskusta, joten musiikillisesti ilta ei ollut kovin nautinnollinen. Osa bändeistä kuitenkin soitti varsin menettelevää musiikkia. On tosin vaikea sanoa, mitkä, koska aikataulua ei missään ollut esillä.
Yleiskuva klubista
Koska olin liikkeellä kameran kanssa, yritin löytää henkilöä, jolta saisi kuvausluvan. Itse paikan seinillä ja ovella kuvaaminen toki kiellettiin, mutta yleensä pienempien bändien kanssa asiasta on voinut neuvotella. Pitkällisen yrityksen jälkeen onnistuinkin pääsemään tapahtumajärjestään puheille, ja saamaan viestini perille huolimatta yhteisen kielen vähyydestä. Kuvauslupa heltisi kahdelta viimeiseltä bändiltä, joista ensimmäinen oli Head Phones President ja toisen nimi jäi epäselväksi.
Kokonaisuutena neljä ensimmäistä bändiä olivat aika mitäänsanomattomia. Kaikki soittivat metallia, osa enemmän nu-, osa vähemmän. Setit olivat lyhyitä muutaman kymmenen minuutin lämppärisettejä. Head Phones President oli ilmeisesti illan pääesiintyjä, jos sellaista yleensä oli. Ainakin HPP:n esiintymisen jälkeen suurin osa yleisöstä poistui paikalta. Musiikillisesti yhtye oli illan tarjonnasta kiinnostavin. Metalli naisvokaaleilla menettelee aina. Viimeinen yhtye taas soitti muita kevyempää musiikkia, joka ei oikein iskenyt. Lavakarismaa laulajalla kuitenkin riitti.
Rokkikukko tuntemattomasta yhtyeestä
Keikka-aikataulu oli myös suomalaisittin hämmentävä. Siinä missä Suomessa ensimmäinen bändi tavallisena kahden bändin iltana ei välttämättä ole puoli yhdeltätoista edes vielä aloittanut, täällä viimeinen bändi oli jo niihin aikoihin lopettelemassa. Ehdin takaisin hotellillekin jo hyvissä ajoin ennen kahtatoista.