Juha: **1/2 – epäselviä opasteita ja valtava alue, josta tosin shoppaillessa varmaan löytäisi mitä tahansa; vaihtoyhteydet kammottavia
Jukka: *** – haastetta reitinhaussa piisaa, mutta mikäpä siinä
Tuure: ***** – äärettömän hämmentävä kompleksi, oletan että se on tarkoituksellista

Yodobashi Camera
Osakan isoin(?) elektroniikkatavaratalo

Juha: ***** – jos jaksaa etsiä, täältä varmaan löytää kaiken elektroniikan mitä ikinä tulee tarvitsemaan
Jukka: **** – tarjonnasta ei puutetta, välkettä jokaiseen makuun
Tuure: ***** – kerrassaan mainio valikoima

Namba – Arashiyama -junayhteydet
Kaksi eri junaa, joilla pääsimme Kioton laidalla sijaitsevaan Arashiyamaan.

Juha: *** – ihan tavallisia junia olivat
Jukka: *** – juna meni eteenpäin
Tuure: *** – vaikuttivat kovin tavallisilta junat

Togetsu-kyo-silta ja sen ympäristö
Vanha silta perinteisen Japanin hengessä

Juha: ***1/2 – hienoa seutua, joka olisi ollut kerrassaan upeaa jos autotiet olisi muutettu kävelykaduiksi
Jukka: **** – eipä autot haitanneet, paikka oli kiva
Tuure: *** – liikaa turisteja, siitä miinusta takaisin kolmeen tähteen

Keifukun pikkujuna
Arashiyamasta Kioton luoteisten temppeleiden läheisyyteen

Juha: **1/2 – jännät näkymät, mutta liian pieni ja täysi juna; voisivat ajaa tiheämpiä vuoroja tai hankkia useampia vaunuja
Jukka: ***1/2 – juna meni eteenpäin, kiva reitti kuitenkin
Tuure: ***** – tällaisia kaikkien japanilaisten lähijunien pitäisi olla – muistaakseni Miyazakin animeissakin on ollut tällaisia

Kävelyreitti Omuro-Ninnajista Kultaiseen temppeliin

Juha: *** – pidempi kuin odotettiin, kuten etäisyydet Kiotossa olivat ylipäänsäkin; seutu oli kiinnostavaakin vain ajoittain
Jukka: *** – kävelymatkaa riitti, ja lämpöä löytyi, mutta perille päästiin
Tuure: ** – liikaa autoja liian lähellä ja matkalla hyvin vähän nähtävää

Kultainen temppeli
Eli japanilaiselta nimeltään Kinkaku-ji

Juha: ** – arvosana suhteutettuna paikan ennakkomainintaan; olihan se neljän tähden paikka oikeasti, mutta ei nyt aivan ihan täysin pakkovierailukohde
Jukka: **** – kultaiselta temppeliltä olisi odottanut ehkä vielä jotain ++, mutta näyttävä se oli silti
Tuure: *** – pakkovierailukohde, mutta turisteja taas mahdottomasti, kuten Kioton alueella yleensäkin

Kioton bussit
Ja erityisesti bussi, jolla ajelimme Kultaisesta temppelistä kohti keskustaa

Juha: ** – bussi kulki, ainakin aina silloin kun sen moottori ei sammunut pysäkille tai liikennevaloihin
Jukka: *** – japanialaisten busseja ei vieläkään ole suunniteltu meikäläisen jaloille. Joka pysähdyksessä sammuva bussi oli hassu kuitenkin. Jännänä ilmiönä bussit tuntuvat toimivan hieman Left 4 Deadin panic-eventien tapaan – linja-auton saapuessa pysäkille jostain kulman takaa spawnasi muuten hiljaiselle kadulle joukko bussiin juoksujalkaa ryntääviä japanilaisia.
Tuure: *** – bussissa oli avoin ikkuna, josta pystyi kuvaamaan. Valitettavasti se oli niin korkealla että käsi väsyi. Muuten varsin normaali bussi.

Kioton keisarillinen puisto

Juha: *** – iso puisto, jossa satunnaisia pieniä täpliä kiinnostavampaa nähtävää siellä täällä
Jukka: **** – olihan se iso ja varmasti miellyttävä, jos olisi jaksanut tarkastella
Tuure: *** – puisto oli puisto, muta tässä vaihessa kaikki muut olivat jo kovasti väsyneitä, enkä ehtinyt edes keskittyä kuvaamiseen

Kioton metro

Juha: *** – aika pitkälti samanlainen kuin Osakassa
Jukka: **** – boonusta jännistä ovista
Tuure: *** – hyvin samanlainen kuin Osakassa, mutta toinen linjoista ilmeisesti automatisoitu tai jotakin, koska käynti metroon oli samanlaisista ovista kuin vaikkapa Pariisin automaattilinjalla

Kawaramachin kauppakadut

Juha: **1/2 – niitä oli paljon, mutta niistä oli hyvin vaikea löytää syötävää nälkäisenä ja väsyneenä
Jukka: ? – ei mitään muistikuvaa – käveleminen oli varmaan imenyt huomiokyvyn
Tuure: ** – isoja, paljon, täynnä, ei helppoa ja halpaa ruokaa.

Lähimarketti Osakassa
Takaisin Osakaan päästyämme ostimme ruoat täältä.

Juha: ** – taisi olla enemmän suunnattu omat ruokansa laittaville kuin valmista purtavaa kaipaaville ihmisille; kello kahdeksalta sunnuntai-iltana valikoimakin alkoi olla todella huono
Jukka: **** – sehän on selviö, mutta löytyihän sieltä valikoima toimivia mikrovalmisteisia aterioita
Tuure: **** – mikroateriat olivat hyviä, eikä niitä taida saada pikkukaupoista

Ensimmäinen Kioton-reissu
Kuinka hyvä reissu oli kokonaisuudessaan?

Juha: ** – ei sentään täysi epäonnistuminen, mutta suhteettoman paljon vaivaa tuli käytettyä verraten koettujen asioiden määrään ja hienouteen
Jukka: *** – Kyoto tuntui kivalta ja miellyttävältä paikalta, mutta matka siellä oli pitkä ja lämmin.
Tuure: ** – liikaa turisteja ja liikaa matkaa nähtävyyksien välillä

Peuroja kulttuurimaisemissa - Narassa näki kaikkea kivaa

Ensimmäinen kännykkähälytys pärähti soimaan kello kahdeksan, ja herätti Antin. Me muut jatkoimme vielä kunnollisista sängyistä ja hyvästä unesta nauttimista puolisen tunnin ajan. Sitten Antti ennätti pois suihkusta, sytytti valot, ja pisti television päälle.

Kuten Suomessa, myös Japanissakin viikonloppuaamuisin tulee piirrettyjä. Japanin tapauksessa tietenkin animea. TV pyöritti meille japanilaista viihdettä samaan aikaan kun suoritimme aamutoimiamme, ja ennättimme nähdä useampaakin jännittävää animaatiosarjaa ennen kuin olimme valmiita lähtmään.

Poistuimme Weekly Mansion Osakasta kello 9:40, ja ajelimme metrolla jo tutuksi tullutta reittiä pitkin Namban asemakompleksiin. Sieltä etsimme Kintetsu-rautatieyhtiön raiteet, ja ennätimme näppärästi juuri Naraan lähdössä olevaan junaan. Matka-ajan hyötykäytimme; näkymien katselun lisäksi kirjoitin raakaversioita matkapäiväkirjamerkinnöistä ja Tuure otti kuvia kamerallaan.

Nara on Kiotoa edeltänyt Japanin pääkaupunki, joka on kyseisen tittelin menetettyään hiljalleen menettänyt arvovaltaansa kansallisissa asioissa. Nykyäänkin se tosin on Naran prefektuurin pääkaupunki – silti se ennen kaikkea tunnetaan paikkana, jossa on hienoja vanhoja rakennuksia, pyhiä paikkoja ja paljon peuroja.

Matka Naraan kesti “rapid express”-tason junalla vajaan tunnin ajan. Express tarkoitti myös Kintetsun mallistossa paikallisjunaa, joka ei pysähdellyt aivan jokaisella asemalla. Helsinkiläiset metrotkin ovat melkein näitä express-junia mukavampia; junista tosin näkee parempia maisemia. Radan noustessa kohti ylempänä maastossa sijaitsevaa Naraaa näimme toisinaan pitkälle takaisin Osakaan päin. Useimmiten näköalat käsittivät kuitenkin vain talojen seiniä ja parvekkeita, joissa roikkui pyykkiä kuivumassa.

Perille päästyämme taivuimme Tuuren ehdotukseen ja päätimme kokeilla McDonaldsin kaupittelemaa Double Quarter Pounder with Cheese -hampurilaishirvitystä aamupalana. Siinä oli yhden sämpylän välissä kaksi neljännespaunan pihviä, ja niiden höysteenä lähinnä vain suolakurkkua ja paksulti juustoa. Minun kirjanpidossani roskaruoka-aamiainen laitettiin kompensaation piikkiin – päivästä oli muuten tulossa erittäin kulttuurihenkinen, joten pieni määrä antikulttuuria varmaan vain tasoittaisi sen feng shuita. Otimme hampurilaiset mukaan ja söimme ne puiston reunalla.

Tarkastelimme jonkin aikaa Naran puiston karttaa ennen kävelyekskursiolle lähtemistä. Kartta tarjosi lukuisia valmiiksi pureskeltuja reittivaihtoehtoja historiallisten kohteiden välillä. Päätimme noudattaa noin viiden kilometrin pituista karttaan ruskealla värillä merkittyä reittiä. Painoimme siis sen muodon ja mutkat karkeasti muistiimme ja lähdimme seuraamaan jatkuvaa ihmisjanaa pois kaupungin kaupallisesta keskuksesta ja kohti vehreämpiä maastoja.

Heti Naran juna-aseman ulkopuolella seisoi munkki. Koko ajan.

Ei mennyt kauaakaan ennen kuin näimme ensimmäiset peurat. Legendan mukaan Naran perustanut munkki ratsasti sen seudulle peuralla, ja legenda myös väittää, että kaikki alueella elävät sarvielikot ovat tämän alkuperäisen ratsun jälkeläisiä. Peuroista pidetäänkin siis hyvää huolta, ja ne ovat päässseet kasvamaan pulskiksi, hyvinvoiviksi ja umpikesyiksi. Ne yrittivät esimerkiksi syödä hampurilaiskääreen Tuuren taskusta.

Peura on japaniksi “shika”. Väänsimme huonoja vitsejä shikainfluenssasta ja sen vaaroista samalla kun kävelimme puiston ensimmäisten pätkien läpi ja yritimme löytää valitsemaamme kävelyreittiä. Harmi kyllä reittiehdotuksia ei oltu merkattu mitenkään minnekään ensimmäisen infotaulun jälkeen. Japanilaisilla vaikuttaa olevan kova luottamus suunnistuskykyynsä.

Meillä ei mennyt niin hyvin, vaan jouduimme improvisoimaan reittiämme. Kävelimme vähän väärää tietä pitkin ja teimme vahingollisen koukkauksen Naran esikaupunkialueilla. Sielläkin onneksi oli pieni temppeli nähtäväksi, ja lisäksi paljon tavallisia taloja ja juoma-automaatteja. Tuure valitti, että halusi päästä eroon hampurilaiskääreestä, mutta edes talojen lähistöltä ei löytynyt yleisroskiksia. Niitä on selkeästi Japanissa hyvin harvassa.

Juha ja Antti kiipeävät portaita Naran puistossa

Jukka, Antti ja Juha kiipeävät portaita Naran... niin, niitä oli aika paljon.

Kävelimme pitkin puiston reunoja pitkälti ja kiemurrellen. Matkalla näimme muun muassa peuroja, japanilaisia piknikillä, temppeleitä ja pyhätöitä (buddhalaisia pyhiä rakennuksia kutsutaan temppeleiksi, shintolaisia pyhätöiksi), peuroja, lampia, peuroja ja peuroja. Ennen pitkää löysimme ensimmäisen suuren nähtävyytemme, Kasuga-pyhätön. Se sijaitsee Naran puiston syvällä laidalla juuri ennen kuin rinne alkaa viettää ylös vuorelle, ja on upotettu syvään metsään.

Kävelimme Kasuga-Taishan rakennuksia päin umpimetsän halki kulkevaa kävelypolkua pitkin. Huomasimme olevamme perillä ensimmäiseksi siitä, että näimme edessämme lauman kalpeita länsimaalaisia ihmisiä – miksipä muutenkaan keskellä metsää olisi gaijineita, elleivät ne olisi tulleet sinne katsomaan suurta nähtävyyttä suoraan matkaoppaansa suosittelemana! Pysähdyimme heidän seurakseen matkamuistomyymälään katselemaan peurahenkisiä tuotteita. Yritimme etsiä myymälän läheltä roskista, mutta sellaista ei vieläkään löytynyt, joten jatkoimme vain roskien kantamista mukanamme ja tutustuimme alueeseen. Kasuga-pyhättö koostuu suuresta määrästä erillisiä rakennuksia, joista monet ovat pyhiä – toiset taas eivät, kuten esimerkiksi samaan ympäristöön sijoitetut aarremuseo ja kasvitieteellinen puutarha.

Kasuga-pääpyhättö kiinnosti myös japanilaista yleisöä

Kävimme sisällä vain pääpyhätössä, jossa olikin juuri jotain meneillään. Emme jaksaneet tulkata koko tapahtumaa esittelevää kylttiä, mutta ilmeisesti kyseessä oli NHK:n (Japanin YLE) vuoden 2009 suuren draamasarjan jokin juhlistustilaisuus. Puolikas rakennuksesta oli rajattu pois ulkopuolisilta, ja joukko hyvin puettuja ja huoliteltuja japanilaisia valmistautui juuri joukkokuvaan toisella puolella. Monet japanilaiset turistit napsivat tästä porukasta kuvia minkä ehtivät, joten kyseessä oli varmaan joukko draaman näyttelijöitä ja muuta tärkeää väkeä.

Lisäsimme matkamuistokokoelmamme peurankuvallisia suojelusamuletteja pyhätön kauppatiskiltä (Protection from Deer?) ja jatkoimme kartan konsultoinnin jälkeen kohti buddhalaista temppelikompleksia nimeltä Toodai-ji. Matkalla nappasimme sivupyhätön kylkeen pystytetystä juoma-automaatista lisää vettä ja totesimme, että japanilaiset automaatit todellakin olivat ystäviä. Miksihän Suomessa ei joka kirkon kyljest saa jääkaappikylmiä virvokkeita?

Kasugasta Toodai-jihin matkatessamme olimme viimein normaalilla turistiväylällä. Tämän huomasi runsaasta määrätemppeli stä sitä pitkin kulkevia japanilaisia ja länsimaisia turisteja, sekä eritoten siitä, että kävelyreitti oli kuorrutettu matkamuistomyymälöillä.Voisi sanoa, että niitä oli peräti shikapaljon. Pysähdyimme toisinaan katselemaan myymälöiden peuratavaroita, halpoja miekkakopioita sekä T-paitoja ja muita tuotteita Naran häiriintyneestä maskottiolennosta, joka vaikuttaisi olevan buddhalainen munkki peuransarvilla.

Ostaisitko sinä tältä munkilta uskonnollisia palveluksia?

Turistireitiltä löytyi myös paljon lisää kiinnostavia automaatteja. Ostimme sellaisesta jäätelöä – minä ja Antti kokeilimme jännittävän makuista vihreäteejäätelöä. Kävelimme Toudai-jin reunamille jäätelöitä maistellen. Onnistuimme saapumaan temppelialueelle suoraan sivusivutemppelin läpi kävellen, ja kiipesimme sieltä ulos pääsemisen jälkeen suurempaan sivuemppeliin, joka oli rakennettu ylemmäs vuorenrinteeseen. Sen parvekkeella istui suuri joukko japanilaisia ja länsimaisia turisteja; jotkut japanilaiset jopa vaivautuivat suorittamaaan tavanomaiset temppeliriitit saapuessaan, ja mekin puhdistimme kätemme ennen kuin nousimme katselemaan hienoja näköaloja.

Temppelin takaa löytyi “Free Rest House”, eli talo, joka oli omistettu ilmaiseksi lepopaikaksi matkaajille. Häkellyttävästi sieltä sai myös ilmaista teetä, kunhan pesi oman kuppinsa juomisen jälkeen. Istuimme siis alas, nautimme siis kupit kylmää ohrateetä, ja annoimme jalkojemme levätä jonkin aikaa.

Paluumatkalla löysimme lopulta myös Toodai-jin päärakennuksen. Se ei ollut kovin vaikeaa; kyseessä on kuitenkin todella, todella massiivinen pelkästä puusta tehty temppeli. Esitteemme mukaan se on yksi maailman suurimmista puurakennuksista. Sisäänpääsy maksoi 500 jeniä ja olimme pihillä tuulella, joten ihailimme sitä vain kauempaa. Totesimme, että jo temppeliin johtava porttikin olisi ollut maankuulu nähtävyys Suomessa.

Iso temppeli, kuulemma myös isot sisälmykset

Temppelin vieressä oli iso parkkipaikka bussiparkeilla. Ilmeisesti lauantai oli suosittu koulujen retkipäivä, sillä busseja oli paikalla suuri lauma. Temppelin etupuolisko puolestaan oli tulvillaan koulupukuisia japanilaisia lapsia ja nuoria. Tungos jopa vähän ylllätti; missään muualla Naran puiston alueella emme olleet nähneet samalla tavalla häiritsevän paljoa ihmisiä. Onneksi jätimme tämän puiston suosituimman kolkan viimeiseksi, niin koko hommasta jäi paljon parempi jälkimaku.

Naran tärkeimmät paikat oli nähty, ja olimme käyttäneet niihin vähän liikaakin aikaa, joten kävelimme suoraan asemalle. Tavoitteenamme oli ehtiä vielä samana päivänä Kooyasan-nimiseen vuoristossa sijaitsevaan kylään, joka on myös erittäin tunnettu temppeleistään ja on lisäksi yksi buddhalaisuuden tärkeimpiä keskuksia Japanissa. Matka sinne veisi Osakastakin kaksi tuntia, ja kello oli jo kaksi, joten tiesimme saapuvamme perille myöhään. Onneksi ainakin Lonely Planetin esittelyn mukaan paras nähtävyys koko paikassa oli lyhdyin valaistu reitti Okunoin-temppeliin pimeällä, ja viimeinen juna takaisin lähtisi vasta vähän ennen kymmentä.

Ajelimme ensiksi Kintetsun junalla Nambaan ja aloimme saavuttuamme etsiä jotain syömistä. Hetken harhailun ja paikallisen lentokenttähenkisen WC:n kokeilun jälkeen löysimme katutasosta pienen raamen-ravintolan (japanissa on lukuisia erityyppisiä nuudeleita; raamen on samankaltainen vehnänuudeli kuin Suomen marketeissa myytävät pikapaketit). Ulkopuolelle pystytetty menutaulu sisälsi lyhyet englanninkieliset kuvaukset tarjonnasta, joten uskalsimme mennä sisälle – siellä paljastui, että ei kielitaito olisi ollut muutenkaan lainkaan tarpeellista.

Heti puljun oven sisäpuolella nimittäin oli juoma-automaatin näköinen laite, jossa oli kaikkien saatavilla olevien annosten kuvat, nimet, ja hinnat. Kun sisään syötti riittävästi rahaa ja painoi nappia, ulos tuli tiketti, jonka kanssa sai käydä peremmälle. Tarjoilija toi lasin vettä ja repäisi itselleen puolikkaan lipusta kuin elokuvissa ikään, ja viisi minuuttia myöhemmin eteemme asetettiin valtavat kupit kuumaa misonuudelia. Nuudelin päälle höysteeksi oli vielä laitettu kohtalainen määrä kasviksia ja ohut pieni lihasiivu, jonka maku toi mieleen rasvaisen joulukinkun.

Puikottelimme ja ryystimme raamenia kuinka kykenimme, mutta vain minä ja Jukka pääsimme kulhon pohjalle saakka. Antti ja Tuure eivät pärjänneet liian suuren ja nuudelisen annoksen kanssa, mutta vaikuttivat silti olevan tyytyväisiä ateriaansa. Jatkoimme sitten hyvinvoivina takaisin maan alle ja sieltä edelleen Nankain juna-asemalle ja ensimmäiseen Kooyasan-junayhteyteemme. Yksi express-juna oli juuri lähdössä, ja ennätimme näppärästi juuri ja juuri mukaan siihen. Haittapuolena istumapaikkoja ei ollut enää montaa jäljellä, ja jouduin seisomaan ensimmäiset puolisen tuntia matkasta.

Pikajuna vaihtui tuntia myöhemmin Hashimoto-nimisellä asemalla paikallisjunaan. Hiljalleen maisemat olivat alkaneet muuttua tasaisesta ja itseääntoistavasta lähiöalueesta pienempiin kyliin korkeiden ja metsäisten kukkuloiden välissä. Paikallisjuna odotteli hetken vaihtajia ja lähti sitten liikkeelle kohti vielä vaihtelevampaa maastoa. Vasta junassa huomasin, että se ei ollutkaan menossa perille Kooyasanille asti; näköjään osa jatkoyhteyksistä jatkoikin vain puoliväliin, Kooyashita-nimiseen kylään. Ajelimme siis sinne saakka ja nousimme junasta muiden mukana. Laiturilla luoksemme saapui melkein heti asemavirkailija selittämään vaihtoyhteyttä, vaikka se luki ihan selkonumeroin laiturin kiinteässä aikataulunäytössäkin; meillä olisi puolisen tuntia idlausaikaa Kooyashitassa.

Kooyashita, juoma-automaattiluku: 3

Kylä koostui lähinnä kukkuloiden välissä viettävän joen ja sitä mukailevan tien vierille rakennetuista taloista. Aseman läheltä löytyi kolme juoma-automaattia; hinnat olivat korkeammat kuin kaupungissa, ja automaatiit ylläpitivät tiukkaa hintakartellia. Päätimme kävellä hetken joenvartta pitkin ennen juomien ostelua. Seuraavan sillan katveesta löysimmen sinisorsan ja ankan istuskelemassa joenpenkalla. Tuure käytti hukka-aikaamme hyväksi luontokuvaamalla näitä harvinaisia maan ja veden olentoja. Hetken päästä kai joku paikallinen huomasi mielenkiintomme, ja tuli ulos ruokkimaan nokkaeläimiä pullalla. Ne havahtuivat nopeasti ja liplattivat ruoan perässä toiselle puolelle jokea. Tällöin edellisen junan toiset matkustajat, myöskin Kooyasaniin ilmeisesti oleva japanilainen pariskunta saapui paikalle meitä seuraten ja alkoi kumarrella sillan kaiteen yli ilosta huudahdellen.

Eksoottisia vesilintuja! Oi, kyllä kannatti jo tämän takia tulla Japaniin!

Jätimme japanilaiset ihmettelemään lintuja itsekseen ja palasimme asemalle lähimmän automaatin kautta. Juna saapui minuutilleen ajallaan. Kello oli nyt yli kuusi, ja aurinko oli hiljalleen laskemassa. Pystyimme silti nauttimaan alati paranevista näköaloista koko loppumatkan ajan; raide kiipesi ylöspäin, ja kukkulat kävivät entistä jyrkemmiksi. Silti rinteissä sitkeästi kasvoi korkeita ja komeita puita. Suomen maaperässä vastaavasti tuskin olisi kasvanut mitään muuta kuin jäkälää.

Vanhoina aikoina Kooyasanille kiivettiin jalan pyhiinvaelluksena. Nykyään on onneksi kaapelivaunu.

Junan pääteasema oli nimeltään Gokurakubashi. Se oli viimeinen paikka, johon vaakasuunnassa liikkuva junalaite pääsi matkalla Kooya-vuorelle; nyt vaihdoimmekin kaapelivaunuun, joka kiipesi raiteita pitkin ylös vuoren jyrkkää rinnettä. Ylhäällä piti vielä vaihtaa bussiin, joka jatkoi erittäin mutkaista tietä varovaisesti ja hitaasti asemalta temppelikylään asti. Tien rakentajat eivät ilmeisesti olleet kehdanneet rakentaa kauniiseen maastoon enempää siltoja kuin oli aivan pakko – siksi tie halaili hyvin huolella vuorenrinnettä, ja jokaista linnuntietä edettyä metriä vastasi ainakin kaksi tiemetriä.

Itse Kooyasanin kylä paljastui luultua suuremmaksi paikaksi. Taloja ja temppeleitä riitti pitkälti, ja pääsimme näkemään melkein koko kylän ajellessamme bussin päätepysäkille Okunoinin ulkopuolelle. Kylä sijaitsee useamman vuoren välissä olevassa laaksossa, joten näköaloja bussilla ei paljoa ollut meille tarjota. Aurinko alkoi jo laskea, ja ilma viileni pimeyden myötä entisestään. Oli jo jopa mukavan vilpoisaa.

Olisin halunnut lähteä heti katsomaan temppeliä kun pääsimme ulos bussista, mutta Tuure ja Antti vaativat, että tarkastaisimme ensiksi bussiaikataulun. Se olikin hyvä idea – suureksi kauhuksemme huomasimme, että juuri ajamamme bussi oli toiseksi viimeinen… ja viimeinen yhteys lähtisi 25 minuuttia myöhemmin. Do-do-do-dooooom. Meillä oli siis kahden ja puolen tunnin matkan jälkeen alle puoli tuntia aikaa käytettävissä itse nähtävyyksien näkemiseen.

Tuumasta siis toimeen, kävelimme saman tien Okunoin-temppelin hautausmaalle. Itse temppeliin on haudattu Kuukai, Japanin shingon-buddhalaisuuden perustaja, ja yksi suurimpia uskonnollisia merkkihenkilöitä koko maan historiassa. Japanilaisten mielestä hyvin pyhän miehen lähelle on hyvä tulla haudatuksi (se auttanee tulevien elämien ja valaistumisten kanssa), joten Okunoinin ympäristö on myös Japanin suurin hautausmaa – ja juuri tämä hautausmaa on yöllä merkittävä nähtävyys. Se on tällöin sytytetty täyteen lyhtyjä, jotka valaisevat hautoja ja kulkutietä.

Ehdimme hautausmaalle ennen kuin oli täysin pimeää

Rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten keskelle oli haudattu... raketti?

Kerkesimme juuri ja juuri nähdä Okunoinissa muutakin kuin pelkkiä hautoja

...ja juuri kun tuli pimeä ja hieno niin piti lähteä pois. Kiitti bussit :(

Kävelimme hautausmaata niin pitkälle kuin uskalsimme bussista myöhästymättä. Matkalla näkyi loputtomiin hienoja ja suuria hautoja, ja muun muassa myös yksi raketti. Palasimme hyvissä ajoin takaisin bussiasemalle ja ostimme sen läheisistä juoma-automaateista piristeitä. Kahvi auttoi minua käyttämään koko paluumatkan matkapäiväkirjan vääntämiseen. Pääsimme takaisin asuntoomme myöhään illalla, ja istuimme kahteen asti yöllä kaupasta ostettuja naposteltavia testaillen ja ollen tyystin uupuneista päivästä. Päätimme, että tästä lähtien emme yritä sovittaa kahta aivan eri suunnilta löytyvää suurta nähtävyyttä samalle päivälle.

Antti: ** – animutarjonta oli kanavavaihtoehdoillamme suppea eikä järin laadukas, vaikka 2,5D-sarja olikin kuriositeetti
Jukka: *** – enpäs ehtinyt paljoa katselemaan, mutta eihän se arvostelua estä. Cgi – animun tulevaisuus.
Tuure: ? – enpäs katsonut
Juha: **1/2 – mieluummin tätä katsoo kuin Huomenta Suomea, ainakin toistaiseksi

Namba – Nara -rata

Antti: *** – varsin kivat nähtävyydet, eikä liian pitkä matka
Jukka: *** – juna meni eteenpäin
Tuure: **** – välillä hienoja näkymiä – näette niitä ehkä kuvissa tai videolla
Juha: ***1/2 – rata vietti kivasti ylämaastoon, hetkellisesti tarjolla oli hyvinkin hienoja näköaloja

Double Quarter Pounder With Cheese
Japanin McDonaldsin neronleimaus – tuplasti lihaa, kasvikset pois häiritsemästä.

Antti: **1/2 – lihaa oli, rasvaa myös
Jukka: *** – olihan se vaan noloa olla osa turisti mäkkärissä -liikettä, vaikka kuinka hipsteristi asian ironisessa valossa esittäisi. Nälkä lähti sentään.
Tuure: *** – lihaa oli. Qp-konsepti ei ollut tuttu, joten kasviksettomuua yllätti.
Juha: ** – kaduttaa kovasti näin jälkikäteen, vaikka hamppari olikin periaatteessa melko maukas

Naran puisto ja peurat

Antti: **** – hyvin hoidettu puisto, kivoja peuroja eikä liikaa ihmisiä
Jukka: **** – kivaa aluetta. pieni detour antoi oman säväyksensä. Peuroja.
Tuure: **** – kävelypuistona mainio, mutta perijapanilainen roskisten puute häiritsi. Koska kukaan ei vielä riittävästi korostanut peuroja, niin mainitsenpa nekin
Juha: ***** – kokoa ja näköä oli, ja jotain peurojakin myös

Kasuga-Taisha-pyhätön alue
Syvällä puistossa sijaitseva pyhättö, sekä setti liitännäisrakennuksia ja museoita

Antti: *** – valtavan lyhtymäärän lisäksi ei juuri muuta mainitsemisen arvoista
Jukka: *** – tarkkailu jäi pintapuoliseksi, lyhtyjä löytyi. Peuroja.
Tuure: **** – polut komeita, rakennuksetkin ulkoa
Juha: **** – erittäin kaunis miljöö, ja turistejakin vain kohtuullisesti

Turismiväylä Kasuga-Taishasta Toodai-jihin
Väylä oli täynnä peuroja, sekä matkamuistopuoteja, joista sai tekopeuroja ja feikkiteräaseita

Antti: ** – ei mitään riittävän kiinnostavaa puotia; peuroja oli muuallakin
Jukka: ** – jätskiautomaatti toimi. Peuroja.
Tuure: **** – jäätelö mainittu, lisäksi olisi ollut tarjolla iso mäki, mutta emme sille kiivenneet
Juha: **1/2 – Kasuga-Taishassakin oli jo matkamuistopuoti, joten tämä kaikki oli nähty jo; rahastuksen meininkiä ilmassa

Toodai-ji-temppelin alue
Valtava puinen temppeli ja iso alue siihen liittyvää pihaa ja pienempiä rakennuksia

Antti: **** – parhaimmat nähtävyydet olivat täällä – lisäksi erään temppelin vieressä ollut ilmainen levähdyspaikka teetarjoiluneen yllätti positiivisesti
Jukka: **** – se komeampi temppeli, kiva näköalakin. Peuroja.
Tuure: ***** – mainio näköala, ilmainen tee ja muutakin!
Juha: ***** – päätemppeli omisti; sivutemppeleissäkin riitti nähtävää runsaasti

Nara

Antti: **** – mainio reissu kokonaisuudessaan
Jukka: **** – Peuroja. Nara oli miellyttävä paikka kulkea ja katsella. Aurinkoakin riitti – liiaksikin. Nyt käsivarsissa hieman uutta punaista sävyä. Peuroja.
Tuure: ****1/2 – Peuroja (tähän unicode-sydän) Hieno reissu, vaikka vähän paloinkin, eikä nähtävyyksiä juuri tullut tarkasteltua sisältä
Juha: ***** – reissun ensimmäisen viikonlopun paras matkakohde

Sapporo Ramen
Päivän pääruokapaikkamme Nambassa

Antti: ***1/2 – täyttävää ja melko hyvää, joskin vähän hintavaa raamenia
Jukka: **** – ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi, ja tilaus hoitui sanaakaan japania haastamatta automaatilla. Lähes täydellistä siis.
Tuure: *** – ruoka oli riittoisaa, mutta ei kovin hyvää – kovin yksipuolista koostuen pääosin nuudeleista ja pienestä määrästä kasviksia liiassa suolaliemessä. Paikka sinänsä oli hieno.
Juha: ***1/2 – maukas raamen vei nälän kokonaan, ja tilausautomaatit ovat hieno asia

Matka Kooyasanille
Matkaan sisältyi kolme junaa, kaapelivaunu, ja bussi

Antti: *** – pitkä matka on pitkä, tosin maisemat olivat hyvät
Jukka: *** – pitkä, useita vaihtoja. Päästiinpä sentään kokemaan useampi liikenneväline. Kivoja näkymiä.
Tuure: ***1/2 – loppupään vuoristoissa erittäin hienoja maisemia, ja kaapelivaunu oli toki kokemus sinänsä.
Juha: *** – pituus oli turruttava ja ylimääräinen stoppi Kooyashitassa ikävä, mutta ainakin jyrkät metsäkukkulat olivat hienoa katsottavaa

Kooyashita
Toinen junavaihto matkalla oli puolituntinen ja tapahtui tässä kylässä. Siellä nähtiin ankka ja sorsa.

Antti: ***** – hauska pikkukylä, jossa kolme juoma-automaattia ja kaksi eksoottista vesilintua
Jukka: ***** – juurikin näin
Tuure: ***** – joka puolella oli hienoja vuoria, ja itse kylä kovin hieno
Juha: *** – söötti kylä, jossa ei paljoa nähtävää; vesilintupariskunnan vuoksi yksi tähti bonusta arvosanaan

Kooyasanin bussit ja aikataulut

Antti: * – bussit vanhoja ja meluisia, lisäksi aikataulu mahdollisti jopa 25 minuutin seikkailun Kooyasanissa ennen paluumatkaa
Jukka: *** – jalkatilaa melkein. mutkainen vuoristotie ja kaksi bussia peräkkäin loivat omaa jännitystään, mutta yleisön pettymykseksi kuskit eivät intoutuneet driftaamaan. Aikataulut feilasivat.
Tuure: ** – bussit sinänsä OK, aikataulut eivät
Juha: * – viimeinen bussi klo 19:40, juuri kun hautausmaa alkaa olla parhaimmillaan, mitä ihmettä?

Okuno-inin ympäristö
Tämä temppelialue ja hautausmaa lienevät Kooyasanin suurin nähtävyys

Antti: *** – lyhdyt olivat hienoja pimeässä
Jukka: ***1/2 – lyhdyt hienoja tosiaan, kiva tunnelma, sen pitemmälle ei juuri päästykään
Tuure: ***1/2 – jännä raketti ja komeat lyhdyt
Juha: *** – olisimmepa nähneet enemmän

Kooyasanin reissu kokonaisuudessaan

Antti: ** – ihan kivoja näkymiä (lähinnä junasta katsoen), mutta perillä olisi oikeasti halunnut olla pidempään
Jukka: *** – aikataulut pettivät, mutta ihan kivannäköistä siellä oli
Tuure: ** – paluumatka nihkeä, menomatka kiva ja paikan päällä ei juuri ehditty olla
Juha: *** – meni aika melko lailla hukkaan, mutta pääsipä käymään vuorilla