Keskiviikkona 27.5. loikkasimme pari shinkansen-pysäkkiä etelään ja kävimme katsomassa Himejin linnaa. Matkapäiväkirja pääsikin jo ilmoille, tässä setissä taas tulee enemmän Tuuren ottamia kuvia.
Päivän teemoja olivat hyvän ruoan ohella arkkitehtuuri- ja historiapläjäykset. Tässä asiantuntijamme ihailevat Himejin ihastuttavia kattotiiliä.
Keskiviikkona vuorossa oli Himejin ja sen linnan näkeminen. Japanin vanhoista feodaaliaikaisista linnoista vain harva on (muun muassa toisen maailmansodan takia) selvinnyt nykypäivään asti suurin piirtein autenttisena, ja näistä harvoista Himejiä pidetään kaikkein komeimpana ja kauneimpana. Se on siis vähänkin Japanin historiasta kiinnostuneelle matkaajalle pakkokohde.
Ja sellaiseksi se osoittautui myös paikan päällä!
Oi aamua
Olli: ** – yli 20 kilometrin kävely eilen Kiotossa oli tehnyt tehtävänsä – jalat eivät olleet aivan kunnossa. Arvioin kuitenkin selviytyväni kevyemmästä Himejin-vierailusta hengissä.
Juha: **** – lepopäivä flunssasta eilen Osakassa oli tehnyt tehtävänsä – heräsin ensimmäisenä ja olin pirteä kuin peipponen!
Tuure: ** – aamulla olo oli hiukan flunssainen, mutta päätin silti lähteä matkaan
Jukka: ** – kävely on kivaa
Himeji
Olli: ***** – tähän mennessä selkein kaupunki matkailijalle.
Juha: **** – näytti kivalta, ja pyöräilymahdollisuudet ovat lupaavat (harmi että japanilaiset eivät osaa pyöräillä lakia noudattaen tai suoraan)
Tuure: **** – näppärän oloinen “pikkukaupunki”
Jukka: **** – se pätkä, mihin ehdimme tutustua, oli ihan mukava
Kaiseki-lounas Fukuteissa
Olli: ***1/2 – enemmän näköä kuin makua, vaikka makuakin oli. Kokemuksena lupaava, ja pani odottamaan ryokan-vierailua.
Juha: **** – oikein hyvä hinta- ja laatusuhde
Jukka: **** – kokonaisen kalan esteettinen syöminen feilasi, mutta maittavaa
Himejin linna
Olli: ***1/2 – hyvin komea oli, joskin omaan kuntoon nähden jyrkkiä portaita oli runsaanlaisesti.
Juha: ****1/2 – hieno kuin mikä, lähinnä olin pettynyt ettei päärakennuksessa ollut lainkaan alkuperäistyyliin sisustettuja huoneita
Tuure: ***** – näköalat mahtavat ylhäältä ja ylös
Jukka: **** – komea linna ja monipuolisempi tarjonta
Himejin linnan turvallisuus ja hygienia
Linnan lippuluukkujen sisäpuolella ei saanut polttaa, syödä tai juoda. Nestetasapainosta piti silti huolehtia. Vessassa käynnin jälkeen ja sisäänkäynnin luona kädet piti desinfioida.
Olli: * – moni asia oli kunnossa, mutta Himejin linnalla on heikkous: ninjahälytin puuttuu.
Juha: **** – aseetkin taisi olla kielletty, mutta enpä kyllä nähnyt yhtään metallinpaljastinta!
Tuure: * – aseita kuitenkin näkyi. Suoraan käden ulottuvilla telineissä linnan seinillä olivat
Jukka: * – join vettä linnan alueella, mitään ei tapahtunut
Himejin ostoskatu
Olli: ****1/2 – viihtyisin ostoskatu tähän mennessä. Kaivattuja hattukauppojakin oli peräti kaksi, joista toisesta nappasin mukaan lakin Suomessa kadonneen tilalle melko sujuvalla japanilla asioiden.
Juha: *** – kivanoloinen kauppakatu, jossa tosin vähänlaisesti minua kiinnostavia liikkeitä
Tuure: **** – Arabiemiraattivettä
Jukka: *** – kauppakadut alkavat olla kauppakatuja
Osakan Amerika-mura
Olli: **** – tänne tekisi mieli palata uudestaankin haistelemaan omalaatuista tunnelmaa.
Juha: ** – niin trendikäs että teekkarihenkeni alkoi saada kylmiä väreitä
Jukka: **** – hassuja kooleja engrish-nimiä riitti
Osakan okonomiyaki
Olli: ****1/2 – hyvää, eksoottista ja täyttävää, kuten aiemminkin mainitsin.
Juha: **** – ensimmäinen okonomiyakini, jonka loppuosaa ei tarvinnut tunkea pakkopullana kurkusta alas; näin se siis tehdään oikein!
Jukka: ***** – kai tämä on todiste, että väkivallalla voi saavuttaa hyviä asioita
Koska meillä ei ole Tuuren kuvia, emme voi pistää esiin matkapäiväkirjoja vielä. Siispä tarjoamme lyhytblogauksia.
Täsmällisin kävelymatkaopaste koskaan.
Vierailimme tänään Himejissä (lähinnä katsomassa sen linnaa, joka on Japanin hienoin nykypäivään säilynyt), ja päädyimme samalla Lonely Planet -oppaan ehdotuksesta syömään lounaan Fukutei-nimisessä ravintolassa juna-aseman ja linnan välillä. Lonely Planet kuvaili paikan ruokaa termillä “casual kaiseki” ja suositteli kokeilemaan päivän 1500 jenin hintaista menua; harmi kyllä se oli loppu (vain 30 ateriaa/päivä), joten otimme saman tien astetta päheämmän 2100 jenin herkkuaterian.
Casual tai ei, tunnelma oli ainakin kunnossa. Ravintola oli aavistuksen hämärä ja huolellisesti sisustettu. Saavuttuamme sisälle meitä pyydettiin istuutumaan eteisen istuimille kunnes tarjoilija ehättäisi paikalle; tässä meni noin 10 sekuntia. Meiltä kyseltiin japaniksi, että kelpaako meille tatami, ja kun kelpasi, meidät ohjattiin ravintolan perälle perinteiseen japanilaiseen sermeillä rajattuun ruokailutilaan. Saimme liki saman tien eteemme kupit vihreää teetä, kuumat liinat joilla pestä kätemme, sekä englanninkielisen menun. Tästä eteenpäin tarjoilijat viestivät kanssamme pääasiassa englanniksi; kaiketi Lonely Planet -maininta oli valmentanut henkilökunnan eteväksi ottamaan ulkomaalaisia vastaan.
Kaiseki on japanilaisten haute cuisine – suunnilleen parasta, mitä kokit osaavat tehdä. Fukutein ruoka ei ollut puhdasta kaisekia, mutta se ei myöskään ollut kovin kaukana aidosta. Parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen eteemme tuotiin suuret tarjottimet täynnä ruokalajeja. Kokonaisuus oli luultavasti esteettisin koskaan näkemämme kattaus; isoimmalla lautasella oli viiden erilaisen sashimin kauniisti aseteltu kalalajitelma, toisessa kulhossa kastikkeessa lilluva kokonainen paistettu kala ja tofukuutio sekä kolmannessa muutama tempurakuorrutettu kalanfile. Lisäksi ateriaan sisältyi misokeitto, merenelävämunakas, kuppi joka sisälsi jotain erikoista lihaa muistuttavaa ruskeaa asiaa, ja tietenkin erillinen kulho riisiä lisukkeeksi. Jälkiruokana oli pienen pieni kuutio jotain makeaa tofumaista materiaalia sekä kahvi tai tee. Ateria täytti juuri sopivasti, eli nälkä lähti mutta kykenimme silti tekemään useamman tunnin linnakävelyrupeaman heti sen jälkeen.
Epäedustava valokuva kattauksesta.
Kokemus oli kokonaisuudessaan mahtava, eritoten alle 20 euron ateriaksi. Samalla pääsimme vähän jo treenaamaan kaiseki-ruokailua – lisää sellaista on nimittäin luvassa viikonvaihteessa Izun niemimaalla useammankin päivän edestä. Nyt emme olleet vielä täydessä kunnossa; minun oli pakko niistellä flunssaista nenääni välissä vaikka se onkin Japanissa varsin epäkohteliasta, ja ainoastaan Tuure kykeni istumaan seiza-asennossa koko ruokailun ajan. Ensi kerralla pyrimme parempaan!