Hakone on niin valmiiksi puristeltu turistikierros, että sen matkareittikin on mietitty viimeistä detaljia vaille valmiiksi. Matkaan lähdetään Shinjukusta junalla. Hakonen asemalla vaihdetaan paikallisjunaan, joka säkättää edestakaisin ylös rinnettä. Ylhäällä kaapelivaunu vie Goran kylästä vielä ylemmäs, mistä taas köysratagondolilla pääsee Oowakudanin rikkihappoiseen vuoristolaaksoon. Oowakudanista toinen köysirata kuljettaa matkustajat alas Ashi-järvelle. Järvi ylitetään korneilla muovisilla purjelaivareplikoilla (yksi tosin esittää Vaasa-laivaa!), toisella puolella kävellään muutama kilometri rantaa pitkin, ja sitten ajetaan bussilla takaisin Hakonen juna-asemalle. Sieltä taas Shinjukuun, Tokioon, nopeaa junaa käyttäen.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut järkevää mennä matka juuri vastakkaisessa järjestyksessä, koska perinteisellä reitillä seurassamme riitti porukkaa. Erityisesti kaapelivaunu jäi hyvin mieleen sillipurkkitunnelmastaan – ja väliasemilta vain tunki lisää väkeä kyytiin. Muuallakin sai joka paikassa jonottaa.

Onneksi matkalla riitti iloisiakin asioita. Oowakudanin rikkilähteissä paistetut kananmunat antavat kuulemma seitsemän vuotta elinikään, ja olivat ainakin parhaimman makuisia munia mitä olen ikinä maistanut. Fuji-vuorikin kurkisti pilvien yläpuolelta suureksi yllätykseksemme. Se on iso. Köysiradat olivat kokonaisuudessaan todella hienoja, ja isolla muovisella “purje”-laivalla järvellä streiffaaminen oli hassu kokemus.

Kunhan huomenna vielä selviämme Shinjukun maanantaiaamuruuhkasta ja Naritan lentokentästä, on ainakin japanilaiset ihmismassat tullut koettua hyvin. Helsinki ei tämän jälkeen tule tuntumaan yhtään miltään.

Kuten aiemminkin, osa kuvista löytyy matkapäiväkirjan kyljestä.