Keskiviikkona 27.5. loikkasimme pari shinkansen-pysäkkiä etelään ja kävimme katsomassa Himejin linnaa. Matkapäiväkirja pääsikin jo ilmoille, tässä setissä taas tulee enemmän Tuuren ottamia kuvia.
Päivän teemoja olivat hyvän ruoan ohella arkkitehtuuri- ja historiapläjäykset. Tässä asiantuntijamme ihailevat Himejin ihastuttavia kattotiiliä.
Keskiviikkona vuorossa oli Himejin ja sen linnan näkeminen. Japanin vanhoista feodaaliaikaisista linnoista vain harva on (muun muassa toisen maailmansodan takia) selvinnyt nykypäivään asti suurin piirtein autenttisena, ja näistä harvoista Himejiä pidetään kaikkein komeimpana ja kauneimpana. Se on siis vähänkin Japanin historiasta kiinnostuneelle matkaajalle pakkokohde.
Ja sellaiseksi se osoittautui myös paikan päällä!
Koska meillä ei ole Tuuren kuvia, emme voi pistää esiin matkapäiväkirjoja vielä. Siispä tarjoamme lyhytblogauksia.
Täsmällisin kävelymatkaopaste koskaan.
Vierailimme tänään Himejissä (lähinnä katsomassa sen linnaa, joka on Japanin hienoin nykypäivään säilynyt), ja päädyimme samalla Lonely Planet -oppaan ehdotuksesta syömään lounaan Fukutei-nimisessä ravintolassa juna-aseman ja linnan välillä. Lonely Planet kuvaili paikan ruokaa termillä “casual kaiseki” ja suositteli kokeilemaan päivän 1500 jenin hintaista menua; harmi kyllä se oli loppu (vain 30 ateriaa/päivä), joten otimme saman tien astetta päheämmän 2100 jenin herkkuaterian.
Casual tai ei, tunnelma oli ainakin kunnossa. Ravintola oli aavistuksen hämärä ja huolellisesti sisustettu. Saavuttuamme sisälle meitä pyydettiin istuutumaan eteisen istuimille kunnes tarjoilija ehättäisi paikalle; tässä meni noin 10 sekuntia. Meiltä kyseltiin japaniksi, että kelpaako meille tatami, ja kun kelpasi, meidät ohjattiin ravintolan perälle perinteiseen japanilaiseen sermeillä rajattuun ruokailutilaan. Saimme liki saman tien eteemme kupit vihreää teetä, kuumat liinat joilla pestä kätemme, sekä englanninkielisen menun. Tästä eteenpäin tarjoilijat viestivät kanssamme pääasiassa englanniksi; kaiketi Lonely Planet -maininta oli valmentanut henkilökunnan eteväksi ottamaan ulkomaalaisia vastaan.
Kaiseki on japanilaisten haute cuisine – suunnilleen parasta, mitä kokit osaavat tehdä. Fukutein ruoka ei ollut puhdasta kaisekia, mutta se ei myöskään ollut kovin kaukana aidosta. Parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen eteemme tuotiin suuret tarjottimet täynnä ruokalajeja. Kokonaisuus oli luultavasti esteettisin koskaan näkemämme kattaus; isoimmalla lautasella oli viiden erilaisen sashimin kauniisti aseteltu kalalajitelma, toisessa kulhossa kastikkeessa lilluva kokonainen paistettu kala ja tofukuutio sekä kolmannessa muutama tempurakuorrutettu kalanfile. Lisäksi ateriaan sisältyi misokeitto, merenelävämunakas, kuppi joka sisälsi jotain erikoista lihaa muistuttavaa ruskeaa asiaa, ja tietenkin erillinen kulho riisiä lisukkeeksi. Jälkiruokana oli pienen pieni kuutio jotain makeaa tofumaista materiaalia sekä kahvi tai tee. Ateria täytti juuri sopivasti, eli nälkä lähti mutta kykenimme silti tekemään useamman tunnin linnakävelyrupeaman heti sen jälkeen.
Epäedustava valokuva kattauksesta.
Kokemus oli kokonaisuudessaan mahtava, eritoten alle 20 euron ateriaksi. Samalla pääsimme vähän jo treenaamaan kaiseki-ruokailua – lisää sellaista on nimittäin luvassa viikonvaihteessa Izun niemimaalla useammankin päivän edestä. Nyt emme olleet vielä täydessä kunnossa; minun oli pakko niistellä flunssaista nenääni välissä vaikka se onkin Japanissa varsin epäkohteliasta, ja ainoastaan Tuure kykeni istumaan seiza-asennossa koko ruokailun ajan. Ensi kerralla pyrimme parempaan!