Keskiviikkona 27.5. loikkasimme pari shinkansen-pysäkkiä etelään ja kävimme katsomassa Himejin linnaa. Matkapäiväkirja pääsikin jo ilmoille, tässä setissä taas tulee enemmän Tuuren ottamia kuvia.
Päivän teemoja olivat hyvän ruoan ohella arkkitehtuuri- ja historiapläjäykset. Tässä asiantuntijamme ihailevat Himejin ihastuttavia kattotiiliä.
Keskiviikkona vuorossa oli Himejin ja sen linnan näkeminen. Japanin vanhoista feodaaliaikaisista linnoista vain harva on (muun muassa toisen maailmansodan takia) selvinnyt nykypäivään asti suurin piirtein autenttisena, ja näistä harvoista Himejiä pidetään kaikkein komeimpana ja kauneimpana. Se on siis vähänkin Japanin historiasta kiinnostuneelle matkaajalle pakkokohde.
Ja sellaiseksi se osoittautui myös paikan päällä!
Suomessa ollaan, ja K-marketissa on käyty. Kaupassa oli ehkä kaksi samaa asiaa kuin japanilaisessa seven-elevenissä, joista toinen Coca-Cola. Pirkka-pakastesushi maksoi päälle 6 euroa, joten ostinpa Ruispaloja, viiliä, edamia ja kalapuikkoja. Tämä päivä ja huominen menevät helposti tuliaisten jakeluun ja matkakertomusten kertomiseen tuttaville. Lievä kulttuurishokki tuli tähänkin suuntaan jo nyt, joskin kyllähän sitä tiesi odottaa. Tokiossa kello on neljä yöllä, ja Suomessa paistaa aurinko.
Terveisiä Espoosta!
Kun lähikaupat kerran eivät ole täällä päin vuorokauden ympäri auki, jouduin käymään ruokaostoksilla jo ennen nukkumaanmenoa. Saman tien päätin syödäkin jotain. Harmi kyllä kaupassa ei oikein ollut bentoo-valikoimaa, joten ostin parhaimman korvikkeen, eli maksalaatikon. Kokemus ei ole aivan yhtä esteettinen.
Maksalaatikkoa on yllättävän helppo syödä puikoilla.
Eilisestä vielä; kävimme Akihabarassa liukuhihnasushilassa, missä maistoin ensimmäisen kerran nattoota, eli käyneitä soijapapuja, ja vieläpä levään käärityn sushin muodossa. Nattoomakeja sattui pyörimään hihnalla juuri kun istuuduimme alas, joten tilaisuus kokeilla Japanin kenties kauheinta ruokatuotetta oli hyvä. Onneksi teetä sai loputtomasti, joten sain myös molemmat palaseni huuhdottua kurkusta alas kunnialla.
Sitten… kokki teki lisää nattoomakeja, jotka näyttivät jonkin verran erilaisilta kuin aiemmat, joten erehdyin ottamaan niitä hihnalta toisen lautasen. Luulin pääseväni kokeilemaan jotain uutta ja mielenkiintoista, joten kauhu olikin suuri kun tunsin jälleen tutun maun suussani. Olli ja Antti vierestä kysäisivät että kannattaisiko noita uutuuksia kokeilla – en kyennyt kuin viittilöimään negatiivisesti kun keskityin täydestä tahdonvoimasta pitämään kolmannenkin nattookauhistuksen sisälläni. Neljäs vei täyden teekupillisen lisukkeekseen, ja yllättäen sen jälkeen vatsa olikin täynnä ja ruokahalu menetetty loppupäiväksi.
Nattoo on siis kokeiltu, toista kertaa en aio. Ikinä.
Hapankorupu testattiin. Se ei ollut lainkaan kuin suomalainen lähikaupan hapankorppu. Oli sen sijaan paljon parempaa ja maukkaampaa. Sitä pystyi syömään helposti ilman päällysteitä tai levitteitä.
Jos siis japanilaisten voi jollain tavalla sanoa hapankorpun pilanneen, on se tekemällä siitä tavaratalojen makoisan ja kenties-terveellisen luksustuotteen. Nyt yksi pienen rieskan kokoinen hapankorupusiivu maksaa pari sataa jeniä (melkein kaksi euroa).
Kävimme katsomassa museon ja ennätimme jo takaisin Shinjukuunkin. Museo oli kerrassaan hieno, vaikkakin jonkin verran pienempi kuin odotin. Sen sijaan näyttelyesineet – etenkin museon oma filmipätkä – olivat hyvin kiehtovaa ja hauskaa katsottavaa, ja ylimmän kerroksen museokaupat täynnä kaikenlaista houkuttavaa ostettavaa.
Palatessamme kävimme läheisessä Kinokuniyan leipomokaupassa ostamassa leipää, ja kas vain, mitä sieltä löytyi! Kuvista krediitit Jukalle.
Ostin yhden hapankorupun iltapalaksi, eli pääsemme vielä tänä iltana testaamaan, että millä kaikilla tavoin japanilaiset ovat onnistuneet leipämme pilaamaan.
Japanilaiset ovat käsittäneet oikein, että mitä termi “roskaruoka” tarkoittaa. Kun koko saarivaltio on täynnä terveellisiä, maukkaita, edullisia, ja helppoja ruokia, ei hampurilaisravintolassa syömiselle jää oikein mitään muuta syytä kuin halu herkutella. Siispä hampurilaisia ei turhaan kasviksilla höystellä – yleensä välissä on vain juustoa, lihaa, lisää juustoa ja lisää lihaa.
Tänään testasimme muiden ruokien muassa Japanin Hesburgerin, eli Lotteria-ketjun Shinjukun-puljun. Valittu ateria oli ilmeisesti Lotterian tämän hetken perusmenu, erikoisjuustopekonihampurilainen. Itse purilainen oli pienempi kuin suomalaiset, mutta onneksi sämpylän sisään oli saatu ahdettua sellaiset määrät pihviä, pekonia, ja juustoa, että ravintoarvoissa päästiin silti helposti suomalaisen purilaisen tasolle.
Pääsimme kokemaan hyvän kontrastin – eilen illalla söimme luonnon keskellä japanilaisessa majatalossa monipuolisen loistoaterian, tänään taas kiireisessä Shinjukun kaupparisteyksessä hampurilaisen ja ranskikset. Tämä kulttuuriloikka tuntuu paljon isommalta kuin Suomesta Osakaan siirtyminen.